Etusivu

Tarjoan yksilöpuheterapiaa Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Kela toimii puheterapiakuntoutuksen järjestäjänä ja maksaa kuntoutujan etuudet. Puheterapian sisältö ja tavoitteet määräytyvät asiakkaideni kuntoutussuunnitelman mukaisesti. Tuotan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen mukaista puheterapiaa Kelan palvelukuvauksen mukaisesti. Toteutan puheterapiaa asiakkaideni arkiympäristöissä esimerkiksi kotona, päiväkodissa ja koulussa. Pystyn myös toteuttamaan etäpuheterapiaa. Tutustu tarkemmin Kelan palvelukuvaukseen.

Lisätietoa:
Vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Vammaistuki lapselle
Kelan palvelunumerot

Puheterapia onnistuu myös itse maksaen tai esimerkiksi vakuutusyhtiön maksusopimuksella

Asiakaspaikat ovat tällä hetkellä täynnä. (päivitetty 25.10.22)

Kuka minä olen?

Olen valmistunut puheterapeutiksi vuonna 2012. Suoritin opintoihini kuuluvan pitkän harjoittelun ja työskentelin 1,5 vuoden ajan ennen valmistumistani puheterapeuttina Ruskeasuon koulussa, joka on valtion VALTERI-verkoston erityiskoulu. Siellä kuntoutin pääasiassa lapsia, joilla oli liikuntavamma tai muu pitkäaikaissairaus ja jotka tarvitsivat kielensä ja kommunikaationsa tueksi puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja (AAC).

Olen työskennellyt lyhyesti myös perusterveydenhuollossa puheterapeuttina
(Helsingin kaupunki 08-12/2011 ja Ylä-Savon SOTE 6-8/2012). Näissä paikoissa työni painottui lasten puheterapeuttisen kuntoutustarpeen arviointiin. Syksystä 2012 lähtien olen työskennellyt puheterapeuttina yksityisellä sektorilla (Tutoris Oy 2012-2016 ja Coronaria Terapeija Oy 2016-2022) ja toteuttanut puheterapiaa pääasiassa Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena lapsille ja nuorille.

Minulla on puheterapeuttina kokemusta etenkin puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja (kuvat, kommunikointikansiot, erilaiset kommunikointisovellukset) tarvitsevien lasten ja nuorten kuntoutuksesta, kielellisestä erityisvaikeudesta ja viivästyneestä kielen kehityksestä, puhemotoriikan kuntoutuksesta sekä kehitysvammoista. Toteutan puheterapiaa suomeksi ja ohjaus onnistuu myös
tarvittaessa englanniksi. Pidän ammattitaitoani yllä kouluttautumalla säännöllisesti.

Täydennyskoulutus

2022
Puheen ymmärtämisen kuntoutus lapsilla ja nuorilla, puheterapeutti Sirpa Tarvainen, 1pv
Käyttäytymisanalyysin soveltaminen kuntoutuksessa, opetuksessa ja ohjaamisessa -koulutus, puheterapeutti Anna Mari Mäkelä, 2pv

2021
Kuntoutus Akatemia: Selective Mutism – Evidence-Based Practices, 2pv

2020
Mentalisaation hyödyt ja soveltaminen ihmissuhdetyössä, useita kouluttajia, 2pv
Oppimisvaikeudet – kuntouta käytännönläheisesti, useita kouluttajia, 2pv

2019
Kättä pidempää – helppojen apuvälineiden käyttö puheen kuntoutuksessa, Annukka Kuutsa, 1pv
PRT1, Johanna Ikonen, 2pv
FaceFormer-koulutus, Klaus ja Sabine Berndsen, 1pv

2018
Vanhemmat vuorovaikutushoidossa, Leea Mattila, 1pv
 Voimauttavan vuorovaikutuksen perusteet, Kaisa Martikainen, 1pv 
 Neuropsykiatria nyt-teemapäivä, useita kouluttajia, 1pv

2017
Kuinka K-äänne kuntoutetaan? Katja Koski ja Eija Helminen, 1pv 
Apusanamenetelmä, Tuula Savinainen-Makkonen, 1pv
Kuinka r, s, l, d, t ja n-äänne kuntoutetaan? Katja Koski ja Eija Helminen, 1pv
The get permission approach to pediatric feeding intervention, Marsha Dunn Klein, 3pv 
Musiikin käyttö lasten ja nuorten kuntoutuksessa, Päivi Saukko, 1pv
OPT 1. Helsinki, Renee Roy Hill, 2pv

2016
Miten aloitan kuntoutuksen puhumattoman lapsen kanssa? Katja Koski ja Eija Helminen, 1pv
Kuinka MVP-äänne kuntoutetaan? Katja Koski ja Eija Helminen, 1pv

2015
Yhteisön ohjaus, Katja Koski, 1pv

2012
Puheen ja kielen tutkimuksen päivät (Puheen ja kielen sosiaalinen käyttö),useita kouluttajia, 2pv

2011
Puheen ja kielen tutkimuksen päivät (Lasten ja nuorten puheen arviointi ja mittaaminen), useita kouluttajia, 2pv

2010
Puheterapiaa alle 1-vuotiaille, Ulla Ström ja Helena Törölä, 2pv

2009
Eettisyys puheterapeutin työssä, puheterapeutti Kaisa Launonen, 2pv
Toimivan kommunikointimateriaalin sunnittelu ja käyttö, puheterapeutti Iina Heikurainen. 2pv

2008
AVH-päivät, Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry, 2pv

Mitä on puheterapia?

Puheterapian tarkoituksena on parantaa asiakkaan toiminta- ja kommunikointikykyä sekä elämänlaatua arjen erilaisissa tilanteissa. Siihen sisältyy yksilöllisen kuntoutuksen lisäksi kuntoutettavan lähiympäristön ohjaus ja muu yhteistyö heidän kanssaan.

Puheterapiassa kuntoutettavia osa-alueita ovat esimerkiksi
– puhe ja kieli
– vuorovaikutus ja kommunikaatio
– puhemotoriikka
– syöminen ja nieleminen
– äänen käyttö
– puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen (AAC) valmistaminen, käyttö ja ohjaus.

Puheterapeuttina voi toimia logopediaa pääaineena lukenut korkeakoulututkinnon suorittanut filosofian maisteri, joka on Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) laillistama terveydenhuollon ammattihenkilö.